V. A. Koskenniemi

V. A. Koskenniemi (1885-1962) kuului esikoiskokoelmansa Runoja (1906) julkaisusta lähtien suomalaisen kulttuurielämän näkyvimpiin hahmoihin. Myöhemmin hänestä tuli Suomen Akatemian ensimmäinen kirjailijajäsen, joka kirjallisen uransa ohella vaikutti myös Turun yliopiston kirjallisuuden professorina ja rehtorina. Professori Martti Häikiö avaa ensimmäisessä kokonaiselämäkerrassa Koskenniemen vaiheita erityisesti hänen kirjallista kehitystään seuraten. Monipuolisen tuotantonsa ansiosta Koskenniemi oli ¿ammattikirjailija¿ sanan perimmäisessä merkityksessä: runoilija vaikutti myös ahkerana sanomalehtikirjailijana, kriitikkona ja esseistinä, tutkijana ja tietokirjailijana. Koskenniemi ei koskaan vetäytynyt kuoreensa, vaan eli vahvasti monen kulttuuritaistelun keskiössä. Hänen harteilleen sovitettiin kansallisrunoilijan viittaa, mutta toisen maailmansodan jälkeen suurmiestä tarkasteltiin myös kriittisesti. Laajasta elämäkerrasta piirtyy V. A. Koskenniemen elämän ja uran ohella kuva 1900-luvun Suomen suurista kansallisista ja kirjallisista linjoista. Martti Häikiön käytössä on ollut lukuisia uusia alkuperäislähteitä, muun muassa Koskenniemen valtava kirjeenvaihto koko laajuudessaan. Suomen kielen ja isänmaallisuuden puolesta voimakkaasti puhunut Koskenniemi piti arvokkaana antiikin ja renessanssin humanistista perintöä, joka ohjasi hänen taiteellista näkemystään. Kirjallisista saavutuksista hänelle tärkeimpiä olivat runous ja aforismit. Kirjailijan syntymästä tulee vuonna 2010 kuluneeksi 125 vuotta. Uusi teos täyttää tärkeän aukon V. A. Koskenniemen tuntemuksessa, sillä edellinen elämäkerta hänestä ilmestyi vuonna 1935. Koskenniemen runous elää nykypäivinä väkevästi ennen kaikkea sävellettynä.