Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat

Kosmologi Kari Enqvist on popularisoinut suhteellisuusteoriaa runoilijoille ja kuvannut ymmärrettävästi todellisuuden rakennetta. Tällä kertaa Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla noteerattu Tieto-Finlandia-voittaja kysyy, millaisen merkityksen uskonnoton voi liittää ihmiselämään. Kun ihminen kuolee nuorena, sanomme hänen menneen liian varhain. Mitä tarkoitamme? Onko luonnonjärjestystä sorkittu ja kuka on vastuussa? Jumala se ei ainakaan ole, toteaa Enqvist ja laskee syyn sattuman niskoille. Enqvist kirjoittaa massatuhoista ja purkaa ydinaseet osasiinsa. Yksityinen kuolema on läsnä, kun hän tarkastelee vanhempiaan kuoleman lähestyessä. Suru vanhempien rakkaudettomaksi kokemastaan elämästä saa tutkijan ihmettelemään, mikä estää ihmistä katsomasta lähelle ja haikailemaan kuoleman taa uskomuksiin ja mysteereihin. Kun äidin käytös Alzheimerin taudin edetessä muuttuu, vahvistuu mielikin biokemiaksi ja ajatus sielusta tuntuu absurdilta. Kosmologi on vilpittömän hämillään uskonnon edessä, mutta hän tekee havainnon: uskonto ei ole perusteltavissa saati kumottavissa rationaalisella päättelyllä. Anarkistisen uteliaasti Enqvist tarkastelee väkivaltaa uskonnollisena tekona ja uskoa mielen sairautena, meeminä, joka viruksen tavoin on pesiytynyt aivoihin. Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat havahduttaa mysteereistä todellisuuteen. Esseemäisen maltillisesti se osoittaa, kuinka mysteerit eivät ole ratketessaan todistaneet henkimaailmasta vaan luonnon lakien ylivallasta. Minuuden matkakertomus onkin tarina molekyylimaailman rapautumisesta. Mutta täytyyhän jotain muutakin olla olemassa, jotain suurempaa kaipaava ihminen huudahtaa. Kylmän universumin äänellä Enqvist vastaa: ei täydy