Tammilehto

Asko Sahlberg raivasi tiensä maamme kirjalliseen kärkeen kolmessa vuodessa. Häntä on kiitetty poikkeuksellisen loistavaksi, omaääniseksi kirjoittajaksi. Finlandia-ehdokkaana olleesta Eksyneet-romaanista valintalautakunta kirjoitti: "Sovitus, rikos ja rangaistus eivät ehkä ole uusia ilmiöitä kaunokirjallisessa ilmaisussa, mutta Asko Sahlberg osoittaa, että näistäkin voidaan uusia ulottuvuuksia luodata..." Tammilehdossa, tähänastisessa magnum opuksessaan, Sahlberg kirjoittaa uusiksi sodan, koston ja kansakunnan kohtalonhetket. On vuosi 1918. Kylän kartanosta ovat palkolliset lähteneet ja jäljelle on jäänyt vanhuuden kuivettama, elämänsä turhuuteen väsynyt herra Martin. Entisen maamiehen tytär, huonomaineinen Emma asettuu taloksi ja ryhtyy emännöimään ränsistynyttä tilaa. Samaan aikaan punapäällikkö Aarne matkaa miehineen kohti Helsinkiä ja saapuu kartanolle. Vanhat kaunat vaativat tulla selvitetyiksi. Tästä alkutilanteesta eteenpäin, taaksepäin ja sisäänpäin liikkuvista tarinoista Sahlberg rakentaa äärimmilleen latautuneen romaanin kolmesta eri tavoin nöyryytetystä ihmisestä. He ovat punaisia ja valkoisia, vaikka eivät haluaisi olla kumpiakaan, ja sitä kautta heidän kohtalonsa on sinetöity. Aarne päätyy vankileirille, mutta pakenee sieltä ja palaa vielä kerran kartanoon saamaan hyvitystä jostain, joka tapahtui kauan sitten. Tammilehdossa Asko Sahlberg käsittelee kansalaissotaa tavalla, jolla sitä ei ole aiemmin suomalaisessa kirjallisuudessa tehty. Hän löytää lihaa ja verta olevat, tuntevat ihmiset sadan vuoden takaa ja kuvaa mitään peittelemättä heidän vihansa, rakkautensa, kaipuunsa, epätoivonsa, onnensa, epätietoisuutensa ja yksinäisyytensä. Tammilehto on suuri ja syvä mestariteos ajasta, joka repi paitsi kansan kahtia, myös ihmisyyden riekaleiksi.